410445. ISMO HÖLTTÖ, hopeagelatiinivedos, a tergo s...
- Arvio: 500 EUR
- Jäljellä oleva aika 1 päivä jäljellä
- Nyt tarjottu 320 EUR
Mustalaistyttö ja hevonen. Kuvakoko 45x43, vedoskoko 60x50. Passepartout.
Kuvattu 1966 Pudasjärvellä.
Kokoelmat: VB-valokuvakeskus, Kuopio; Valtion taidekokoelma, Helsinki; yksityiskokoelmat Suomessa.
Yksityiskokoelma.
Ismo Hölttö (s. 1940) on yksi Suomen kaikkien aikojen merkittävimmistä valokuvaajista. Höltön taiteellinen kultakausia osui vuosille 1961-1970 jolloin hän nuorena kultaseppänä kuvasi vapaa-aikonaan “suomalaisen peruskokoelmansa”, laajan sarjan henkilökuvia maaseudulla ja kaupungissa. Höltön työtä arvostettiin jo 1960-luvulla ja tänä päivänä hänen tuotantoaan verrataan valokuvahistorian tunnetuimpien tekijöiden teoksiin.
Vuonna 1970 Höltölle myönnettiin valtion taitelilija-apurahan jonka turvin hän perusti oman valokuvastudion ja ryhtyi ammattimaiseksi valokuvaajaksi. Hölttö toimi kaupallisena kuvaajana aina vuoteen 2000 jolloin hän jäi osa-aikaiselle eläkkeelle.
Nykyään Hölttö keskittyy taiteellisessa työssään vanhaan rakkauteensa Croquis-piirustuksiin. Hän aloitti piirrustuksen opiskelut jo vuonna 1964 Ateneumissa kuvataidekoulun toimiessa vielä taidemuseon tiloissa. Höltön piirrustuksissa on valokuvista tuttu teema. Ne ovat voimakkaita, taitavasti toteutettuja henkilökuvia tavallisista suomalaisista ihmisistä.
Galleria Hippolyte, Helsinki, 2003; Institut Finlandais, Pariisi, Ranska, 2003; Communication Development Museum, Kaunas, Liettua, 2004; Galleri Image, Århus, Tanska, 2004: Galleria Nykyaika, Tampere, 2006; "Retrospektiivi”, Suomen valokuvataiteen museo, Helsinki, 2008; "Une vision finlandaise", l’Espace François-Mitterrand, Guingamp, Ranska, 2010; "Retrospektiivi", Vaasan taidehalli, Vaasa, 2011.finlandaise", l’Espace François-Mitterrand, Guingamp, Ranska, 2010
"Ihminen pääosassa" (People in the Lead Role), Ismo Hölttö, omakustanne, Helsinki, 1989, s. 211; "Pieniä ihmisiä", portfolio, Ismo Hölttö, Tuomo-Juhani Vuorenmaa, Erweko Painotuote Oy, Helsinki, 2002, arkki
Tavanomaista kulumaa.
Huutokauppa päättyi 30. toukokuuta 2012 klo 09:26 PDT.